Lyhenne TMD tulee sanoista temporomandibular disorders. Se tarkoittaa muun muassa toimintahäiriötä, sairautta tai kiputiloja leukanivelissä tai puremalihaksissa.
Tyypillisesti voi kuulua naksuntaa tai rahinaa leukanivelestä. Puremalihakset voivat olla kipeät. Leuat voivat väsyä normaalista poiketen. Suun avaamisessa tai sulkemisessa voi olla rajoittuneisuutta. Toisaalta toimintahäiriö voi aiheuttaa päänsärkyä, korva- tai kasvokipua.
Joitakin taustatekijöitä on tunnistettu, jotka ennustavat TMD-oireiden syntyä ja mahdollista kroonistumista. Niitä ovat mm. unihäiriöt, tupakointi, naissukupuoli, bruksismi (hampaiden narskuttelu) ja kasvojen tai leukojen alueen traumat, sekä erilaiset psykososiaaliset tekijät, kuten esimerkiksi stressi ja ahdistuneisuushäiriö.
Usein kliinisen tutkimuksen ja kyselyn avulla pystytään selvittämään antaako ne viitteitä TMD:stä. Tarvittaessa voidaan ottaa myös kuvantamistutkimukset avuksi. Suurin osa hoidetaan perusterveydenhuollossa. Hoitoon voi osallistua hammaslääkärin lisäksi myös muita ammattilaisia, kuten suuhygienisti tai fysioterapeutti.
TMD-vaivat luokitellaan lihasperäisiksi, nivelperäisiksi tai niiden yhdistelmiin. Kouluikäisillä oireet ja löydökset ovat yleensä ajoittaisia ja lieviä. Naisilla vaivoja esiintyy miehiä enemmän ja yleisimmillään noin 35-50 vuoden iässä.
Ennuste on kuitenkin hyvä ja omahoito-ohjeet ovatkin ensimmäisten hoitomuotojen joukossa. Omahoidon lisäksi voidaan tarvita kipulääkitystä, purentakiskoa, liikeharjoituksia tai fysioterapeuttisia hoitoja. Mikäli vaivan taustalla on psykososiaalisia tekijöitä, voidaan avuksi ottaa psykologisia hoitomuotoja. Vaativimmissa tapauksissa voidaan tarvita laserhoitoa, leikkaushoitoa, glukokortikoidipistoksia tai botuliumtoksiinipistoksia.