Kiinteät raudat muuttaa ulkonäköä

Tässä on nyt hetki totuteltu siihen, että ylähampaissa on kiinteät oikomiskojeet. Se on sujunut vaihtelevalla menestyksellä.

Peilistä katsoo takaisin nykyään toiset kasvot. Huulilinja on mielestäni hieman luonnottoman näköinen, kun se on noussut rautojen kohdalle. Toisaalta vielä enemmän huomiota herättäisi, mikäli pitäisin sitä väkisin alempana. Silloin ylähuuli pullottaisi ja näyttäisi siltä, kuin piilottelisin vähintään yhtä hot wingsiä siellä.

Puhuessa raudat näkyvät selvästi ja minulla onkin tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko kerron keskustelukumppanille hoidoistani tai sitten annan hänen tuijottaa hampaitani ja tehdä omat johtopäätökset. Vaihtoehdoista olen valinnut sopivan tilanteen mukaan, lähes nopalla heittämällä. Välillä jaksan kertoa taustoja ja välillä en.

Hymyileminen ei onnistu luontevasti, kun huulien sisäpinta tarttuu rautoihin. Huulet eivät liu’u sujuvasti takaisin paikoilleen, vaan joudun siirtämään ne kasvolihasten avulla. Tämän ongelman taustalta löytyy kuiva suu. Kuivat limakalvot tarraavat esteisiin huulia liikutellessa. Minun raudoissani on kulmahampaisiin lisätty koukut, tulevaa tarvetta varten, ja niihin varsinkin ylähuuli jumiutuu hymyillessä. Puhuminen onnistuu kuitenkin suhteellisen normaalisti.

Huomaan tekeväni erilaisia ylimääräisiä liikkeitä alaleualla ja huulilla pitkin päivää. Ilmeisesti keho totuttelee ja ihmettelee muuttunutta suuta.

Kiinteisiin kojeisiin tottuminen on selvästi tässä vaiheessa vielä kesken, sekä henkisesti että fyysisesti. Ihminen on niin tottunut itseensä, että pienemmätkin muutokset muokkaavat herkästi omaa minäkuvaa.

Tiedätkö jonkun, jolle tästä olisi hyötyä? Laita linkki eteenpäin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *