Leuansiirtoleikkaukseen liittyvät vaiheet
Preortodonttisen vaiheen, eli ennen leikkausta tapahtuvan oikomishoidon, jälkeen tulee vuoroon leikkausta edeltävät toimet, itse leikkaus, sekä leikkauksen jälkeinen seuranta. Tässä…
Suun terveyttä, hampaiden oikomishoitoa ja leukanivelen ongelmia käsittelevä sivusto
Preortodonttisen vaiheen, eli ennen leikkausta tapahtuvan oikomishoidon, jälkeen tulee vuoroon leikkausta edeltävät toimet, itse leikkaus, sekä leikkauksen jälkeinen seuranta. Tässä…
Kaikki tietävät syljen olevan kirkasta juoksevaa nestettä, jota muodostuu suuhun. Tarkastellaan kuitenkin hieman tarkemmin, mistä sylki suuhun tulee ja mitä…
Useampi viikko on nyt takana ja kiinteiden oikomiskojeiden kanssa on opeteltu olemaan. Hammasrivistössä tuntuva purentakipu on hellittänyt ja syöminen sujuu…
Helteet ja oikomisesta johtuva hammaskipu veivät ajatukseni kylmään kahviin. Olen tottunut juomaan kahvini pääasiassa lämpimänä. Lämmin kahvi ei kuitenkaan tuntunut…
Leukanivelen kohdalla yliliikkuvuus voi ilmetä esimerkiksi siten, että se menee helposti pois paikoiltaan haukotellessa. Leuka voi myös jäädä jumiin auki-asentoon.…
Asetaldehydi lisääntyy elimistössä joidenkin ruokien nauttimisen jälkeen. Tällaisia ruokia ovat mm. omena, jogurtti, etikka, tofu ja säilötyt vihannekset. Elintarviketeollisuus lisää…
Näin se vaan on. Ensimmäinen ientulehdus on nyt koettu rautojen laittamisen jälkeen. Syynä oli oma laiskuus. Mistä sen ientulehduksen sitten…
Sammas eli suun hiivasienitulehdus on vaaraton. Sammaksen aiheuttaa kohonnut hiivasienten, yleensä Candida albicansin, määrä suussa. Joidenkin tutkimusten mukaan sammaksella näyttäisi…
Kookosöljyyn on suhtauduttu ristiriitaisesti ja se on ymmärrettävää. Hampaiden hoidossa sillä on kuitenkin paikkansa. Mietitään ensin hieman tarkemmin rasvahappoja Glyseroliin,…
Hampaita ei voi liikuttaa kivuttomasti. Kaarilanka ohjaa hampaita haluttuun suuntaan ja sen kyllä tuntee. Kiinteiden rautojen asennuspäivän jälkeisenä päivänä kipu…