Mitä sylki on?
Kaikki tietävät syljen olevan kirkasta juoksevaa nestettä, jota muodostuu suuhun. Tarkastellaan kuitenkin hieman tarkemmin, mistä sylki suuhun tulee ja mitä…
Suun terveyttä, hampaiden oikomishoitoa ja leukanivelen ongelmia käsittelevä sivusto
Suun terveyteen liittyvää asiaa.
Kaikki tietävät syljen olevan kirkasta juoksevaa nestettä, jota muodostuu suuhun. Tarkastellaan kuitenkin hieman tarkemmin, mistä sylki suuhun tulee ja mitä…
Asetaldehydi lisääntyy elimistössä joidenkin ruokien nauttimisen jälkeen. Tällaisia ruokia ovat mm. omena, jogurtti, etikka, tofu ja säilötyt vihannekset. Elintarviketeollisuus lisää…
Sammas eli suun hiivasienitulehdus on vaaraton. Sammaksen aiheuttaa kohonnut hiivasienten, yleensä Candida albicansin, määrä suussa. Joidenkin tutkimusten mukaan sammaksella näyttäisi…
Kookosöljyyn on suhtauduttu ristiriitaisesti ja se on ymmärrettävää. Hampaiden hoidossa sillä on kuitenkin paikkansa. Mietitään ensin hieman tarkemmin rasvahappoja Glyseroliin,…
Liikunta ja urheilu on tärkeä osa hyvinvointia. Sillä on kuitenkin vaikutusta suun terveyteen. Urheilu kuluttaa energiaa ja nestettä, joten niiden…
Kahvi kannattaa nauttia hampaiden näkökulmasta sellaisenaan tai maidon kanssa. Kiille suojaa hampaita reikiintymiseltä. Hampaiden eroosiota, eli kiilteen kemiallista kulumista, voi…
Yleisesti ottaen terveelliset ruokailutottumukset edistävät myös suun ja hampaiden terveyttä. Säännöllinen ateriarytmi kannattaa pitää osana hyvinvointia. Päivään kuuluu noin 3-6…
Suuhygieniaan liittyvät erityishuomiot ja tarpeet muuttuvat elämän aikana. Eri ikäisenä korostuvat erilaiset asiat suuhygieniaan liittyen. Odotusaika Odottavan äidin on hyvä…
Allergiaa voivat aiheuttaa hammashoitolassa käytetyt aineet, kuten paikka-, kiinnitys- tai sidosaineet. Allerginen reaktio voi tulla myös puudustus-, jäljennös- tai lääkeaineesta.…