Hammasrivistö muuttuu

Useampi viikko on nyt takana ja kiinteiden oikomiskojeiden kanssa on opeteltu olemaan.

Hammasrivistössä tuntuva purentakipu on hellittänyt ja syöminen sujuu jo normaalisti. Tietysti pitää muistaa puhdistaa raudat syömisen jälkeen, jotta ientulehdusta ei tulisi.

Kaikkia ruokia ei pysty rautojen kanssa syömään. Erittäin sitkeät tai kovat karkit on esimerkiksi pitänyt jättää pois. Lisäksi hammasrivistö on muuttunut sen verran, että ruoan lohkominen etuhampailla ei onnistu hyvin. Ne ruoat, joita ennen pystyin haukkaamaan, pitää nykyään pilkkoa haarukalla ja veitsellä. Tämä on normaalia, sillä purenta voi tulla oikomisen yhteydessä alkuperäistä huonommaksi, ennen leukaleikkausta.

Yläleuassa olevat kiinteät oikomiskojeet ovat tehneet ulkonäöllisesti havaittavaa muutosta hammasrivistöön. Hampaat ovat siirtyneet siistiin ja tasaisempaan riviin. Huomaan muutoksen myös hammasvälejä puhdistaessa. Aikaisemmin ahtaat hammasvälit on nykyään helpommin puhdistettavissa.

Kokonaisuudessaan on vaaka enemmän positiivisella puolella, vaikka purennan suhteen tilanne on heikentynyt. Matka on vasta alussa ja jotta voidaan saavuttaa hyvä lopputulos, niin nämäkin välivaiheet on vain käytävä läpi.

Täältä pääset lukemaan hammasmatkani ensimmäisestä käynnistä: Ensimmäinen käynti kirurgilla.

Tiedätkö jonkun, jolle tästä olisi hyötyä? Laita linkki eteenpäin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *