Leuansiirtoleikkaukseen liittyvät vaiheet

Preortodonttisen vaiheen, eli ennen leikkausta tapahtuvan oikomishoidon, jälkeen tulee vuoroon leikkausta edeltävät toimet, itse leikkaus, sekä leikkauksen jälkeinen seuranta. Tässä käsitellään vaiheita vain pääpiirteittäin, sillä jokaisen asiakkaan hoitopolku on yksilöllinen.

Ennen leikkausta

Ennen varsinaista leikkauspäivää tapahtuu vielä paljon asioita. Asiakkaalta otetaan tarpeen mukaiset jäljennökset ja röntgenkuvat, joiden avulla tehdään lopullinen leikkaussuunnitelma. Lisäksi valmistetaan leikkausta varten splintti, eli leikkauskisko, joka auttaa ohjaamaan leuat uuteen asentoon. Ennen leikkausta splinttiä vielä sovitetaan asiakkaan suuhun ja vaihdetaan leikkauskaarilangat. Verikokeiden avulla varmistetaan leikkauksen turvallisuus.

Leikkauspäivä

Asiakas saapuu osastolle ohjeiden mukaan. Itse leikkaus tehdään nukutuksessa, mutta ennen sitä voidaan antaa tarvittavat esilääkkeet. Leukaleikkaus toteutetaan leikkausuunnitelman mukaisesti ja titaanilevyn ja ruuvien avulla leuka kiinnitetään uuteen asentoon. Tarpeen mukaan voidaan käyttää luusiirrettä. Leikkauksessa voidaan myös, suunnitelman mukaisesti, korvata leukanivel proteesilla.

Leikkauksen jälkeen

Asiakas siirretään leikkauksen jälkeen heräämöön, jossa vointia seurataan muutama tunti. Tämän jälkeen pääsee vuodeosastolle jatkohoitoa varten. Vuodeosastolla vointia tarkkaillaan ja huolehditaan kivunhoidosta. Suun puhdistus aloitetaan leikkauspäivän iltana pelkän veden avulla. Nestemäistä ruokaa voi saada aikaisintaan leikkauspäivän iltana, mikäli vointi sen sallii. Keskimäärin sairaalassa vietetään noin 3-4 vuorokautta. Sairaalassa suuhun asennetaan usein myös kumilankaveto, joka ohjaa leukoja uuteen asentoon. Asiakas vaihtaa itse kumilangat annettujen ohjeiden mukaisesti. Kuuden viikon ajan, leikkauksen jälkeen, ruokavalio on erilainen. Ruokavaliosta on jätettävä pois sellaiset ruoat, jotka vaativat voimakasta pureskelua ja haukkaamista. Ruokavalio koostuu sosemaisista ja helposti nieltävistä ruoista.

Tiedätkö jonkun, jolle tästä olisi hyötyä? Laita linkki eteenpäin: