Oikomishoidosta yleisesti

Hampaiden oikomista tehdään erilaisten purentahäiriöiden vuoksi. Oikomishoitoa voidaan käyttää esteettisten ongelmien ratkaisemiseen tai toiminnallisten ongelmien vuoksi.

Yleisin syy oikomishoidon aloittamiseen on purentahäiriö, joka vaikuttaa haitallisesti hampaiston normaaliin kehitykseen tai toimintaan. Purentavirheiden taustalla voi olla perinnölliset tekijät, tai haitalliset tavat, kuten esimerkiksi pitkään jatkunut tutin tai peukalon imeminen. Aikuisiällä purentavirheen taustalla voi olla esimerkiksi hampaiden menetys.

Oikomishoitoa voidaan toteuttaa lapsille ja aikuisille. Lasten oikomishoidossa voidaan vielä vaikuttaa leukojen kasvuun, mutta ikä ei ole kuitenkaan este oikomishoidolle. Hoidossa voidaan käyttää kiinteitä tai irrotettavia oikomiskojeita.

Oikomishoidon aikana suuhygienian tärkeys korostuu. Varsinkin kiinteät kojeet hankaloittavat hampaiden puhdistamista ja sitä kautta altistaa hampaat reikiintymiselle ja ientulehdukselle.

Oikomishoidon kesto on yksilöllinen. Lapsilla oikomishoidossa huomioidaan leukojen kasvu ja hampaiden puhkeaminen. Aikuisilla aikataulua määrittelee se, millainen hampaiden liikkumisvauhti on luussa. Oikomishoidon kestoon voi vaikuttaa myös se, tarvitseeko hampaita poistaa tai leukoja siirtää uuteen asentoon.

Tiedätkö jonkun, jolle tästä olisi hyötyä? Laita linkki eteenpäin: